12.1.2012

Sotkunuttura
Kahta asiaa tuntuu aina olevan liian vähän. Nimittäin tukan tuuheutta ja aikaa laittautua aamuisin. Onneksi keksin viimeinkin, kuinka saan ohuttakin ohuempaan tukkaani taiottua pörröisen ja supernopean arkinutturan.

alternative text
Tämän sotkupesän tekemiseen meni aikaa vajaa 5 minuuttia.

alternative text
Taika-aineena toimii hiuspuuteri. Se on tähän asti ainoa tuote, jolla omia ohuita ja superliukkaita hiuksiani saa tupeerattua isoksi ja kestäväksi palloksi.

Koulu on taas alkanut, joten sängystä joutuu kampeutumaan aivan liian aikaisin. Varsinkin hiuksien laittamiseen jaksan aivan liian harvoin aamuisin keskittyä. Kun hiukseni ovat viimein kasvaneet, täytyy niistä kuitenkin ottaa ilo irti. Siksi päätin, että minun täytyy keksiä helppoja, omaan päähän soveltuvia kampauksia. Tässä on niistä ensimmäinen, toivottavasti joku muukin pitää siitä. Hullaannuin tästä itse siksi, että hiukseni eivät ikinä riitä esim. Youtubessa oleviin hiustutoriaaleihin, jotka on tehnyt joku, jolla on itsellään kilon verran hiuksia.


Näin se tehdään

alternative text
Eli aluksi laita hiukset ponnarille.

alternative text
Laita hiuksiin kampauksen jujua eli hiuspuuteria.


alternative text
Tupeeraa hiukset osioissa aloittaen päälli hiuksista.

alternative text
Tältä hiukset näyttivät nopean tupeerauksen jälkeen.


alternative text
Muotoile pehkosta sekainen pallo ja kiinnitä latvat nutturan sisään parilla pinnillä.


3 kommenttia:

  1. Tuo aine on maagista! :) Vaikka mulla onkin ehkä juuri se kilo hiuksia, niin tuolla aineella saa kyllä tehtyä taikoja. Nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Kerran kampaajalla laitettiin tuota ainetta päähäni ja sillä kyllä oikeasti tukan määrä tuplaantuu! :D
    En ollut tullut ajatelleeksikaan, että sitä voisi käyttää myös tuolla tavalla, eikä pelkästään tyven kohottamiseen! Kokeilen tätä ehdottomasti joku päivä.

    VastaaPoista
  3. Taika-ainetta todellakin. Tämän nutturan tehtyäni en taida haluta enää koskaan tupeerata hiuksiani ilman hiuspuuteria. :D

    VastaaPoista