5.2.2012

Kotikosmetiikkaa

Tämä postaus on kaikkea muuta kuin silmäkarkkia, mutta kauneuden saralla pysytellään silti.

alternative text
Opin eilen uuden käyttötarkoituksen oliiviöljylle!

Voin tunnustaa olevani hieman hurahtanut kotikosmetiikkaan. Tämä ei johdu siitä, että vastustaisin jotenkin kosmetiikkayrityksiä. Asia on oikeastaan päinvastoin, sillä rakastan erilaisia meikkejä, ihonhoitotuotteita jne.





alternative text

Hurahtamiseni kotikosmetiikkaan johtuukin pääosin ihan vain rahan säästämisestä. Tuntuu ihan turhalta syytää rahaa johonkin, jonka voi tehdä helposti itsekin. :D Lisäplussana toimii se, että käyttämällä keittiöstä löytyviä raaka-aineita tulee naamaansa laitettua paljon vähemmän erilaisia kemikaaleja, joista ei tiedä mitään. En silti kuulu siihen porukkaan, joka hinkkaa punajuurta huuleensa ja kutsuu sitä täydelliseksi huulipunaksi...




Kotitekoinen silmämeikinpuhdistusaine


Kuinkakohan montaa silmämeikinpoistoainetta olen tähän mennessä ostanut... Ja koko ajan vastaava tökötti on ollut tarjolla keittiössäni! Elikkäs opin eilen erilaisia Youtube-videota katsellessani, että oliiviöljy toimii meikin poistamiseen aivan yhtä hyvin kuin kaupasta ostetut aineetkin.


alternative text

Kaikki eivät tietenkään varmasti öljyä halua silmäänsä laittaa jo siitä syystä, etteivät pidä muutenkaan öljyisistä silmämeikinpuhdistusaineista. Itseäni öljyisyys ei ole kuitenkaan ikinä haitannut. Se on ennemminkin vain plussa varsinkin, kun poistaa vedenkestävää meikkiä. Ja oliiviöljyhän on vain hyväksi iholle! Se monia ällöttävä rasvainen tunnekin lähtee, kun puhdistaa ensin silmämeikin ja sen jälkeen koko naaman hellävaraisellä puhdistusaineella ja lämpimällä vedellä.

Oliiviöljy toimii yksinäänkin mainiona meikinpoistoaineena, mutta laimensin sitä vedellä, jottei se olisi (yllätys yllätys) niin rasvaista. Jos käytät vedenkestävää meikkiä, se kannattaa puhdistaa ihan pelkällä oliiviöljyllä, niin johan lähtee.

alternative text
Tässä silmämeikinpoistoaineessa oli vielä liru pohjalla, mutta se oli kyllä niin huonoa, ettei yhtään haittaa kaattaa sitä pois tämän kotitekoisen puhdistusaineen tieltä. :D

alternative text
Elikkä kaada puhdistettu puteli puolilleen oliiviöljyä.

alternative text
Ja täytä loppu vedellä. Lopputuloksena elämääkin yksinkertaisempi (ravistettava) silmämeikinpoistoaine.

alternative text
Jos et usko minua, niin laitahan kädellesi käyttämiäsi meikkituotteita ja testaa itse ;)


Meikkisiveltimien puhdistaminen


Kun tässä nyt puhdistusaiheessa ollaan, niin puhdistin samalla siveltimenikin. Meikkisiveltimien puhdistamiseen löytyy vaikka sun kuinka monta reseptiä, mutta itse en halua siihen tuhottomasti erilaisia aineita käyttää. Tämä ohje on siis sekoitus (tai pikemminkin yksinkertaistus) monen eri tekijän ohjeista.

alternative text
Lorauta hieman astianpesuainetta ja oliiviöljyä lautaselle.

alternative text
Dippaa sivellin seokseen ja puhdista sitä "maalaten" edestakaisin kämmentäsi vasten.

alternative text
Tämän verran yhdestä siveltimestä irtosi möhnää jo tässä vaiheessa.

alternative text
Naminami, kuinka nättiä! Pyyhi välillä irronnutta likaa paperille ja huuhtele sivellintä vesikulhossa. Toista puhdistusta, kunnes siveltimistä ei enää irtoa likaa.

alternative text
Ja lopuksi siveltimet täytyy huuhdella hyvin. Kukaan tuskin haluaa astianpesuainetta silmiinsä. Käytä lämmintä vettä, ei kuumaa, koska se voi irrottaa liimaa, jolla sivellin pysyy kasassa.

alternative text
Pyyhi siveltimistä enin vesi pyyhkeeseen. Sen jälkeen siveltimet tulee laittaa kuivumaan ylösalaisin, jotta vesi ei keräänny siveltimen varteen ja haurastuta sen liimausta. Itse laitan siis siveltimet teipillä kiinni kylppärin seinään :D

Minulla oli vielä vaikka mitä sanottavaa, mutta tämä postaus venyi jo nyt kilometrin mittaiseksi! Lisää tällaisia kosmetiikkajuttuja on siis vissiin luvassa.

alternative text