6.1.2012

Minibudjetin sisustukseni
Blogini tulee käsittelemään myös sisustusta, joten haluan esitellä teille oman kotini. Pienelläkin budjetilla voi saada ihmeitä aikaan. Pidän opiskelijakämppääni erittäin hyvänä todisteena siitä. Sisustusprojektini budjetti oli nimittäin 100 euroa.

alternative text
Tältä kotini näyttää nykyisin. Matka tähän oli työläs mutta sitäkin palkitsevampi.

Kodin viihtyisyys on minulle tärkeä juttu. Siksi halusin erään kouluprojektin yhteydessä sisustaa kämppäni uuteen uskoon. Opiskelijan budjetti ei kuitenkaan ole suuri, mutta päätin korvata suuret setelit mielikuvituksella.


alternative text
Tältä kämppäni näytti ennen sisustusprojektin alkua. Aika kamala eikö?

alternative text
En ostanut tähän asuntoon muuttaessani mitään uutta. Kaikki on jonkun toisen vanhaa ja asunto näytti ahtaalta ja tunkkaiselta.

Ja mitenkäkö sitten onnistuin tekemään tämän muutoksen näin halvalla? Se onnistui siten, että käytin sisustuksessa pääosin kaikkea jo itseltä löytynyttä ja lainasin myös paljon tarvikkeita ystäviltä ja sukulaisilta.


alternative text
Nykyisin on aina kiva tulla kotiin. Valkea tekee sisusteksesta niin rauhallisen, että kaikesta maailman sekamelskasta on ihana tulla rauhalliseen kotiin.Kun sisustus on muuten mustavalkoinen, alkavat arkiset tavarat korostua aivan uudella tavalla.

Aloitin sisustusprojektini siivoamalla asunnon läpikotaisin ja lajittelemalla paljon tavaraa kierrätykseen, roskiin, kavereille tai kirpputorille vietäväksi. Asunnosta lähti siis tässä vaiheessa ainakin kymmenen jätesäkillistä minulle täysin tarpeetonta romua pois. Ah sitä tilan tuntua!


alternative text
Rinsessaverho tuo pienen tunnun makuuhuoneesta. Verhojen taakse on minusta ihana käpertyä nukkumaan. Poikaystäväni tosin vihaa tuota verhoa :D

Seuraavaksi maalasin vanhat kalusteet mustavalkoisiksi ja muutin niiden sijoittelua hieman. Tein harjanvarsista ja valoverhoista alkovin suojaksi ”rinsessaverhon”. Komeuden koristelin vessapaperirullista tehdyillä kukilla! ;)

alternative text
Matot ovat virkattu omakätisesti luonnonvalkeasta matonkuteesta. Olen aivan rakastunut mattoihini!

alternative text
Niin paljon kuin mustan ja valkean liitosta pidänkin, niin väriä tarvitaan aina! Minun kodissani suurimman silmäkarkin virkaa hoitaa tämä huomiota huutava sohva.

Vaikkei uusi sohva budjettiin mitenkään mahtunutkaan, niin uusi oli vain pakko saada. Äitini, joka oli jo vuosia vihannut vanhaa sohvaani tuli kuitenkin hätiin ja lupasi lahjoittaa minulle uuden sohvan. Päätin ostaa halvimman silmiäni miellyttävän sohvan ja päädyinkin lopulta Ikean Klippan sohvaan, joka maksoi 199 euroa. Sohvaa oli ainoa asia, jota ei mahtunut 100 euron budjettiini. Tienasin kuitenkin asunnosta siivotuilla kirpparitavaroilla 150 euroa, joten tämä pieni fuskaus olkoon sallittua.


alternative text
Osa grafiikkatauluista on itse tehtyjä, osa on "idoleiden" tuotantoa.

Lopulta pääsin graafiselle suunnittelijalle tärkeimpään työvaiheeseen eli asunnon koristeluun valokuvilla ja erilaisilla grafiikkatauluilla! Maalasin kasan erilaisia valokuvakehyksiä mustaksi, jotta ne olisivat yhtenäisemmän näköisiä. Alkovin sisälle tein rakkaus-kollaasin, johon kokosin kuvia rakkaista ihmisistä ja muistoista. Muuten asuntoa täyttääkin hyvin erilaisia grafiikkatauluja, joita ripottelin ympäriinsä.


alternative text
Alkoviin tekemäni kollaasi on sommiteltu niin, että voin jatkaa sitä suuremmaksi halutessani. Tekisi mieli lisätä sinne paljon lisää rakkaita. Pelkään vain, ettei vuokraisäntäni pitäisi siitä. :D

alternative text
Ripottelin grafiikkatauluja ympäri asuntoa, kaikkialle minne vain hyvin mahtui. Jätin esille myös kaikenlaisia hassuja ja muistojen täyttämiä esineitä.

alternative text
Halusin tuunata muistitaulun, joten värjäsin sen uusiksi ja maalasin siihen norsun auttamaan muistamisessa. Muistilappu muistuttaa syömään suklaata. :)

alternative text
Ainakin yksi rusettitaulu pitää asunnossa olla!

alternative text
Kellotaulu on myös itse tuunattu maalaamalla sen tausta, numerot ja viisarit uusiksi. Kellon heiluri heiluu nyt hauskasti kuutosen reiässä edestakaisin.

Siinäpä se tiivistetysti olikin! Sisustukseen kului siis rahaa yhteensä 89,39 euroa (jos ei lasketa mukaan sohvaa, jonka äitini minulle avokätisesti lahjoitti). Tein tämän sisustusprojektin osana viime kesäistä kouluprojektia, jossa pyöritimme kahden koulukaverini kanssa ”Pick me!” -nimistä blogilehteä. Blogilehden sivustolla olen kertonut yksityiskohtaisemmin sisustusprojektin kulusta. Sivustolla on lisää kuvia sisustuksestani ja sen vaiheista sekä tarkempia ohjeita siitä miten sisustukseni on tarkemmin luotu. Esimerkiksi mattojen ja ”rinsessaverhon” ohjeet löydät myös sieltä.


alternative text
Seuraava projekti asunnossa olisikin pakastimen tuunaus. Olen jo hankkinut mustaa teippiä, jolla aion tehdä kuvioita pakastimen pintaan. Heti kun vain keksin millaisia kuvioita haluan!

5 kommenttia:

  1. Ihanan kodin olet itsellesi luonut ♥
    Olen itse mustavalkoisen ja simppelin ystävä, joten hyvältä näyttää. Ihana piristys tuo sohva! Katselin itsekin sitä Ikeassa kun olin siellä viimeksi.

    Muutenkin tosi kiva tuo pohjapiirros, tarjoaa paljon mahdollisuuksia siirrellä huonekaluja :)

    Odottelen mielenkiinnolla miten jatkat sisustustamisprojektia :D

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva muutos! :)

    Kävin tutustumassa tuohon Pick me! -blogiin ja siellähän oli ihan älyttömästi kivoja juttuja! :) Toivottavasti jotain samanlaista nähdään täälläkin. Jään mielenkiinnolla seurailemaan!

    Niin, ja noi vessapaperirullakukat oli tosi kiva idea! Pakko ehkä kokeilla oppilaiden kanssa koulussa joku kerta. Noista sais vaikka kivat koristeet äitienpäiväkortteihin tms. Jee! :)

    VastaaPoista
  3. Hei, kiitos ihanista kommenteistanne! Saman suuntaisia juttuja kuin Pick me!:ssä on tosiaan tarkoitus jatkaa myös täällä. Eli koitan kyllä laittaa kaiken luovuuteni peliin :)

    VastaaPoista
  4. Onpas upea muodon muutos asunnossa tapahtunut. Tykästyin blogiisi ja unohduin selailemaan hiukan pidemmäksikin aikaa! Ihania ideoita!

    VastaaPoista